Bataattikeittoa ja puolukkapiirakkaa

 

Tänään halusin jotain terveellistä ja kevyttä lounaaksi. Jääkaapista löytyi bataatti, porkkanoita ja sipulia. Niitäpä sitten kuorimaan ja pilkkomaan. Yhden bataatin lisäksi laitoin pari isohkoa porkkanaa ja yhden sipulin keittymään kattilaan, jossa oli 8 dl vettä ja pari kasvisliemikuutiota. Kun ne olivat pehmenneet puolisen tuntia, soseutin ne, lisäsin n. 1/2 dl maitoa ja puoli pakettia koskenlaskija- juustoa. Keitin sosetta vielä hetken, että juustopalat sulivat. Lisäsin hippusen suolaa ja lautaselle sitten vielä vähän kurpitsansiemeniä ja keskelle lusikallinen creme fraichea. Oli muuten hyvää! 

Ettei menisi liian terveelliseksi, tein bataattien keittyessä puolukkapiirakan mamman marjapiirakkan ohjeella. Käytin vehnäjauhoja ja niistä 1/2 dl korvasin perunajauhoilla. Laitoin myös hieman kardemummaa pohjataikinaan ja lisukkeeksi vatkattua vaniljakastiketta. 

Mieheni ja hänen veljensä tekevät tänään meillä kylppäriremonttia. Saunan paneloinnin välissä ehtivät maistamaan ja eipä sitä paljon ole enää jäljellä. Siis piirakkaa. Bataattikeitosta syömme vielä päivälliselläkin. 

Ulkona on aurinkoinen syyssää ja kävin ystäväni kanssa lenkillä. Nyt saakin vain kutoa sukkaa ja fiilistellä. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Leuhkapelti”

Ison akvaarion elämää

Vaunu ihanainen talviunille