”Leuhkapelti”
Heräsin tänään varttia vaille kuusi. Isäntä oli jo hereillä ja minäkin olin ihmeen pirteä. Keitin puuron ja varmistelin, että isännällä oli kaikki valmiina ja mukana. Hän oli nimittäin lähdössä kauas pohjoisen suuntaan ihan vain katsomaan vanhaa autoa, jotta kannattaisiko se ostaa omaan pihaan. Minä itse asiassa vähän yllytin, kun tiedän isännän viehtymyksen noihin vanhoihin amerikanrautoihin. En minä vielä kymmenen vuotta sitten olisi yllyttänyt. Niihin aikoihin, kun rakkaan puolisoni tapasin, vajaa kymmenen vuotta sitten, suhtauduin jenkkiautoharrastajiin hyvin nihkeästi. Minulla oli se mielikuva, että he ovat ylpeitä paskiaisia, jotka leveilevät isoilla peltihirviöillään. Inhosin erityisesti sellaisia erityisen kookkaita autoa, jossa oli takana ”siivet”. Minua melkein kuvotti ajatus istua sellaisen auton kyydissä. Kuinka ollakaan, mies, jonka tapasin silloin vajaa kymmenen vuotta sitten, oli jenkkiautoharrastaja. Koska hän vaikutti muuten niin mukiinmenevältä, annoin hänelle mahdo