”Leuhkapelti”

 Heräsin tänään varttia vaille kuusi. Isäntä oli jo hereillä ja minäkin olin ihmeen pirteä. Keitin puuron ja varmistelin, että isännällä oli kaikki valmiina ja mukana. Hän oli nimittäin lähdössä kauas pohjoisen suuntaan ihan vain katsomaan vanhaa autoa, jotta kannattaisiko se ostaa omaan pihaan. Minä itse asiassa vähän yllytin, kun tiedän isännän viehtymyksen noihin vanhoihin amerikanrautoihin. 

En minä vielä kymmenen vuotta sitten olisi yllyttänyt. Niihin aikoihin, kun rakkaan puolisoni tapasin, vajaa kymmenen vuotta sitten, suhtauduin jenkkiautoharrastajiin hyvin nihkeästi. Minulla oli se mielikuva, että he ovat ylpeitä paskiaisia, jotka leveilevät isoilla peltihirviöillään. Inhosin erityisesti sellaisia erityisen kookkaita autoa, jossa oli takana ”siivet”. Minua melkein kuvotti ajatus istua sellaisen auton kyydissä.

Kuinka ollakaan, mies, jonka tapasin silloin vajaa kymmenen vuotta sitten, oli jenkkiautoharrastaja. Koska hän vaikutti muuten niin mukiinmenevältä, annoin hänelle mahdollisuuden valloittaa minut. Ja niinhän siinä kävi, että yhtäkkiä huomasin olevani punaisen Buick Wildcatin kyydissä, autonäyttelyissä, kokoontumisajoissa. Ja kuten usein, asenne muuttuu ja ennakkoluulot hälvenevät, kun asiaan oikeasti tutustuu.

Mitään leuhkimista en ole koskaan havainnut noissa piireissä. Ainoastaan syvän kiintymyksen noihin vanhoihin arvoautoihin, joita huolletaan, kunnostetaan, tuunataan ja sitten ajellaan samanhenkisten kanssa ja ihaillaan toinen toisensa aarteita ja keskustellaan kaikesta autoihin liittyvästä.

Vieläkään minä en ymmärrä autoista paljoakaan, mutta olen oppinut itsekin pitämään noista vanhoista autoista, jotka ovat kuin taideteoksia. Ja millä rakkaudella ja pieteetillä niitä on laitettu!

Mutta nyt minun ajatukseni häiriintyi, sillä kuulin sanan ”leuhkapelti”. Taas se vanha ennakkoluuloinen minä alkoi nostaa päätään. Että annanko leuhkan vaikutelman itsestäni, jos astun keskellä kylää ulos tuollaisesta amerikanraudasta? Puhumattakaan, että jos nyt tulee toinenkin leuhkapelti pihaan. Että onko kotipaikkakunnalla kuinka paljon näitä minun kaltaisia ennakkoluulon omaavia, jotka säälittä leimaavat minut ja miehenikin ylpeiksi paskiaisksi, kun ajelemme vanhalla amerikanautolla. Ja kesä on tulossa, niin pakkohan sillä on vähän ajella. Ja kun tuo vanha asuntovaunukin tuli hommattua auton perään. Minä kyllä vakaasti uskon, että tuo suloinen munavaunu ei voi saada muita kuin sympatiapisteitä.

Jännää, onko meidän pihastamme tänä iltana nyt sitten toinenkin aarre, vai tuleeko isäntä tyhjin käsin reissultaan…