Rikasta elämää yli kulttuurirajojen

 

 

Pitkästä aikaa kirjoitan tätä blogia. Elämässä tapahtuu paljon, kuitenkin on vaikea löytää aikaa istahtaa tällaista julkista päiväkirjaa kirjoittamaan.

Näin aamukukkujana tämä on kuitenkin se hetki päivästä, mikä on ihan omaa. Airbnb-majoittujamme nukkuu vielä vierashuoneessa. Mies samoin omassa makkarissamme. Ulkona paukkuu pakkanen. On harvinaisen pitkä pakkasjakso, mutta maisema on kaunis ja auriko paistaa jo keväisen kirkkaasti kaamosta karkoittaen.

Olen kerran viikossa parin tunnin ajan vapaaehtoistyössä, joka on ylittänyt palkitsevuudessaan kaikki odotukseni. Opetan suomen kieltä maahanmuuttajille yhdessä monen muun vapaaehtoisen kanssa.

Kuinka siinä kokeekaan rikkautta! Samalla tulee se olo, että on tehnyt jotakin oikeaa.

Maahanmuuttajia on tullut viime aikoina Suomeen paljon. Välillä tulee kova huoli siitä, kuinka yhteiskuntamme resurssit riittävät. Olisi tärkeää kotouttaa heidät kunnolla. Ehkä tärkeintä on lasten sopeuttaminen kouluun ja yhteiskuntaan heti, jotta eivät jää syrjään ja jotta saavat heti mahdollisuuden opiskella ja turvallisuuden tunteen.

Silloin kun näemme tämän maahanmuuttajaväestön mahdollisuutena, on näköpiirissä hyviä asioita, edellyttäen tietenkin että resurssit riittävät. Kuinka tärkeää onkaan että estetään jokaisen maahanmuuttajan syrjäytyminen, etenkin nuorten. Uhkan muodostaa vain käsittääkseni se, että nuoret jäävät vaille oikeanlaista tukiverkostoa ja radikalisoituvat muodostamalla itse vastakulttuurin.

Toivon, että maahanmuutto maassamme pysyisi hallittuna ja että resurssit riittäisivät.

Mitä voin itse tehdä?

Ajattelen, että jos jokainen tänne tuleva maahanmuuttaja saisi vaikka vain yhden ystävän, yhden kontaktin kantaväestöstä, hänen sopeutumisensa helpottuisi kovasti.

Tämä suhde ei tarkoita auttaja- autettava suhdetta. Tapaamani maahanmuuttajat ovat reipasta, positiivista ja työteliästä väkeä. Kysymys on vastavuoroisesta, toimivasta ystävyydestä yli kulttuurirajojen. Silloin kumpikin voi oppia toinen toiseltaan.

Kysymys ei saa myöskään olla omien arvojen tyrkyttämisestä toiselle. Ystävyys eri taustoista tulevien kesken täytyy perustua toisen perinpohjaiseen hyväksymiseen ja kunnioittamiseen. 

Vaikka olen tunnustava kristitty, en voi olla niin ahdasmielinen, että jotenkin rajaisin ajatusmaailmaani siten, että näkisin ongelman ystävyydessä toista uskontoa tunnustavan kanssa. Vaikka olen syvästi isänmaallinen ja perinteisiä suomalaisia arvoja kannattava, en voi olla arvopohjaltanikaan niin ahdas, ettei siihen mahdu muita kuin perisuomalaisia, emmehän me maailmaa omista ja ajat ovat muuttuneet siten, että ihmiset tarvitsevat toisiaan yli rajojen.

Onneksi ihmisiä yhdistää valtava voimavara: rakkaus. ❤ Ilman sitä jokainen kohtaaminen olisi kylmä ja pelkkää oman edun tavoittelua. 

Rakkaus avaa ovia ja murtaa muureja. Se tekee elämästä elämisen arvoista, se lähentää meitä toisiimme, se hyväksyy toisen juuri sellaisena kuin hän on. 

Ystävyys ei loppujen lopuksi vaadi paljon. Vain sen, että kohtaa ja tulee kohdatuksi. Ja joskus siihen riittää pelkkä hyväksyvä katse ja hymy.

Sen osaa varmasti meistä jokainen.

Tämä kuulostaa jo siirappiselta, mutta sanon sen silti: Rakastetaan Suomi ehjäksi ja rikkaaksi!

💓

Ps. Kuvan hieno hennatatuointi on juuri tällaisen kohtaamisen yksi tuotos. 😊