Näitä päiviä...

 Olen nauttinut näistä viilenneistä keleistä. Ulkoilu on nyt helppoa mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja kuitenkin kesä on vielä täällä, vaikka lähestyvä syksy jo antaa pienen aavistuksen itsestään.  Miten ihanaa, että täällä keskustan alueella voi nauttia myös kauniista luonnosta. Pienen jokiuoman - vai luomako tuo on - varressa kasvoi aivan taianomaisia vanhoja puita, joita oli pakko pysähtyä kuvaamaan. Paljon on uutta nähtävää ja koettavaa tässä uudessa kotikaupungissa, jossa olemme vasta puoli vuotta viettäneet. Syksyn lähestymisestä kertoo myös se, että aivan kohta alkaa harrastustoiminta pyörimään. Ahneuksissani ilmoittauduin useammallekin kansalaisopiston kurssille. Toivottavasti aika ja into riittää niihin kaikkiin.  Erityisesti odotan huilutunteja - sitä, että pääsen elvyttämään vanhat huilistintaidot ja saan kenties hengitystekniikan hieman paremmin toimimaan.  Toinen kurssi, jota odotan, on ns. "kasvuryhmä", jossa opetellaan rentoutumaan ja ottamaan vapaa-a...

 Löhöän terassin sohvalla musiikkia kuunnellen. Voi miten nautin tästä terassista ja puutarhasta uudessa kodissamme. Kun muutimme tänne helmikuussa, kaikki oli lumen peitossa ja saatoimme vain arvailla, mitä täällä kasvaa. Nyt ihania yllätyksiä tulee jatkuvasti. Olen tunnistanut eri sovelluksilla puutarhan kasveja ja onhan täällä melkoinen runsaus niin köynnöstäviä villiviinejä, kärhöjä kuin perennapenkistä nousevia lajeja ja koristepensaita sekä hyötykasveja. Nyt jo voi nauttia raparperisadosta. Minttua kasvaa takapihalla puoli villinä. "Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille - ja mielen vapaus", lauletaan juuri Spotifyn minulle arpomassa listassa.  Kuinka tämä laulu kuvaakaan olotilaani juuri nyt. Mikä parasta, kesä on vasta alkamassa. Mitä kaikkea onkaan lupa haaveilla ja odottaa tältä kesältä!  Oli aika, jolloin en jaksanut haaveilla mistään. Näin kaukaa katsottuna se taisi olla jokseenkin elämätöntä elämää. Vuosia olen onnekseni jo sa...

 En ole jaksanut pariin päivään kirjoittaa blogia, enkä ole jaksanut juuri mitään muutakaan. Tänään kuitenkin nousin ilmeisesti oikealla jalalla ylös sängystä. Päätin, että nyt en veivaa mielessäni ikäviä asioita ja kas kummaa, energiaa löytyy paljon enemmän. Aloitin viikkosiivouksen ja tein bataattikeiton ja nyt on niin hyvä mieli. Ei sitä  voi pakottaa ottamaan itseään niskasta kiinni, mutta joskus se vain tapahtuu. Jonain päivänä sitä vain kyllästyy vetelehtimiseen ja murehtimiseen, päättää ruveta taas elämään ihan oikeaa elämää. Eivät ne murheet murehtimalla katoa minnekään, murehtiminen sen sijaan vie ilon ja voimat.   Minulla on moni asia hyvin, kun keskityn ajattelemaan niitä. Minulla on viihtyisä koti, jossa saan olla rauhassa, ilman kiirettä. Minulla on luovuutta ja inspiraatiota tehdä käsitöitä, laittaa ruokaa, leipoa, minulla on ihana puoliso, jonka kanssa saan jakaa kaiken. Myös tämän sinänsä ikävän korona-ajan. Tänään saamme puolisoni lapset meille. Mehän ole...

  Hento lumipeite oli maassa, kun aamulla heräsin. Ensilumen tulo on jotenkin mukavaa, vaikka tätä ei oikeasti voi ensilumeksi sanoa, sillä sitä ei ollut aamulla sentin kerrosta, mikä on ensilumen määritelmä.  Minä en ole yhtään pahoillani talven tulosta. Kaikki vuodenajat tarvitaan ja talvi on kaunista silloin kun on lunta. Armotonta marraskuuta minä pelkään, kun on pimeää, sataa räpäskää ja on kylmänkostea ilma. Silloin tekee mieli kääriytyä viltin alle ja syödä suklaata. Se ei ole hyväksi, sillä sitten tulee vaateongelma, kun kaappi on täynnä pieneksi jääneitä vaatteita. Kun on syönyt liikaa suklaata.   Mutta vielä ei ole marraskuu. Ja marraskuussakin lohduttaa se, että sen jälkeen tulee joulukuu ja joulu on kiva. Mutta vielä ei ole joulukaan. Silläkään ajatuksella ei voi ihan vielä elää.   Tänään piti olla lauluharjoitukset. Vedän pientä lauluporukkaa, joka on ollut koossa jo useamman vuoden. Olemme harjoitelleet täällä meillä olohuoneessa, mutta tänään oli tarko...