Runo ihmisenä säilymisen vaikeudesta

 Runo ihmisenä säilymisen vaikeudesta:

 

Ihmiseksi tänne olemme syntyneet, 

ei enempää eikä vähempää.

Niin paljon luulemme tietävämme, itsestämme, toisistamme, maailmasta.

mutta oikeasti niin vajaata kaikki tieto.

Me olemme muuttaneet maailmaa 

ja maailma meitä,

eikä aina pelkästään hyvään suuntaan.

Pysyäksemme järjissämme 

maailmassa, jossa elämme,

on joskus otettava aivan askel taaksepäin,

muisteltava asioita, joiden varaan

rakensimme aikanaan

kaiken sen,

mikä sai olon turvalliseksi,

mikä sai ajatuksen oikeasta, hyvästä. 

Ja jos tämä aika onkin niitä vastaan,

niin muista:

ei mikään voi riistää meiltä

arvoja ja asenteita,

jotka tekevät meistä sen mitä 

oikeasti olemme.

Kun sinusta tuntuu, 

että totuutta ja turvaa

on vaikea löytää,

muistele hetkeä,

joka tuntui turvalliselta,

ajattele niitä sanoja, 

joissa totuuden kuulit.

Etsi sitten niitä sieltä,

missä nyt olet. 

Usko, että ne ovat edelleen täällä.

Sillä vaikka maailma muuttuu,

ei ihminen niin paljoa muutu.

Sama kaipaus meillä on 

edelleen. 

Sama taivas päämme päällä,

sama maa jalkojemme alla. 

- Se sama, joita pitkin sukupolvet ovat 

meitä ennen kulkeneet.

Silloin kun ei ole tässä hetkessä mitään, 

mihin tarttua,

mieti, mitä oli ennen.

Minkä varassa silloin jaksettiin. 

Tässä maassa. 

Tämän taivaan alla?

Ehkä silloin tajuat

olevasi osa katkeamatonta ketjua.

Ehkä tajuat myös oman pienuutesi

- ja kuitenkin ainutlaatuisuutesi.

Ja ehkä se vie sinut 

perimmäisten arvojen 

äärelle.

Samaa tekoa me edelleen olemme.

Jokainen ihminen.

Toisiamme tarvitsemme

jaksaaksemme.

Ja armoa tarvitsemme, siunausta elämäämme,

tullaksemme siksi, miksi

meidät on luotu. 

Siitäkin huolimatta,

että tämä kummallinen maailma 

meille siihen 

kovin huonot eväät antaa.

- E-M. M. -