Neitoperhosten loppukesän juhlat

 

Takapihallamme kasvaa minttua, joka nyt kukkii. Olipa sykähdyttävää, kun eilen menin takaovesta viemään pesemääni petarinsuojaa mattotelineelle kuivumaan.

Minttupöheikön keskellä oli valtava kuhina! Kimalaiset ja perhoset pörräsivät ja lentelivät ja niitä oli niin paljon, että oli pakko ryhtyä kuvaamaan. En ole sellaista menoa ennen nähnyt.

Olin jo tuominnut mintun - jos ei aivan hävitettäväksi, niin ainakin reilusti karsittavaksi. Se nimittäin vaikeuttaa pyykkinarulle ja raparperipuskille pääsyä. 

Nyt pitää kuitenkin ottaa asia toiseen mietintään.

Muutenkin on taas kiva katsella, mitä tämän meille uuden kodin puutarhassa näin loppukesästä tapahtuu. Onhan meille kaikki täällä uutta.

Kirsikkasadon olen suurimmaksi osaksi jo korjannut. Säilöimme ne sokeri- alkoholiliemeen, eli jouluna saamme käyttää kirsikat vaikkapa leivontaan ja maistella kirsikkalikööriä sivutuotteena.

Pallohortensia alkaa olla muhevan näköinen valkoisten kukkiensa kanssa. Tämä puutarha on näköjään luotu taidolla ajatellen, että kesän kaikissa vaiheissa on tarjolla silmänruokaa.

Jotenkin nyt nauttii niin täysillä lämpimästä, kuitenkin jo hieman viilenneistä säistä ja siitä, että kesä on kuitenkin vielä. Syksyn värit eivät ole vielä ilmestyneet luontoon, sitäkin innolla odotan, sillä ehkäpä ihan paras vuodenaika on kuitenkin syksy. Se ihana aika - haikeakin luopumisen aavistus - kun luonto pukeutuu kauneimpiin väreihin ennen karua marraskuuta ja räntäsateita.