Näitä päiviä...

 Joulun rauha alkaa pikku hiljaa hiipiä kiireiden keskeltä ne vaientaen. Koti on puhdas, joulukuusi koristeltu ja perunalaatikko otettu juuri uunista. Pimeimpään aikaan vuodesta joulu tuo valon, ilon ja inspiraation ja mikä onkaan ihanampaa kuin kokoontua jouluaterialle ja nauttia yhdessäolosta. Tänä vuonna tosin ihan miniporukalla. Tänä vuonna kaikki muukin menee vähän eri kaavalla kuin yleensä. Joulupuuro syötiin jo eilen, joulusaunassa aiomme käydä jo huomenaamuna ja kinkun paistamme tänään. Joulupukkiakaan ei tänä vuonna tule, kun ei ole pieniä lapsia joulunvietossa.  Mutta toivottavasti joulumieltä on silti ja joulun sanoma saisi tavoittaa tänäkin vuonna. 

Kuuntelen norjalaista Sissel- nimistä laulajaa, joka laulaa juuri Ave Mariaa. Ulkona alkaa juuri pimeys voittaa valon. Ennätin tehdä pienen lenkin päivänvalolla. Muuten päiväni on mennyt kaappeja siivotessa ja ruokaa laittaessa.  Laitoin vanhan seimiasetelman kirjahyllyyn. Meillähän on tonttuja ja enkeleitä sopusoinnussa rinnakkain, kuten varmaan monessa kodissa.  Tein viikonloppuna kentuckylainen kakun ja oli kyllä niin hyvää! Puolikas säästyi pakastimeen jouluksi. Leivoin myös joulupullia,  joista osa meni lahjaksi vanhemmalle pariskunnalle. Olivat tyytyväisiä, kun saivat ison pussillisen vielä ihan lämpimiä joulupullia ja minulle tuli hyvä mieli, kun sain ilahduttaa.   Meidän paras joululahja, kylppäri on nyt valmis. Kauan remontti kestikin, mutta lopputulos ilahduttaa.  Viihdyn kotona nykyään niin hyvin, että tulee mieleen, osaanko sitten enää mihinkään rynnätäkään, kun korona on ohi, vai tuleeko minusta ihan kotikissa.  Mutta oma koti on ihan paras paikka ja jouluna siellä on erit

 Tästä joulusta tulee erilainen. Pakko myöntää, että on hiukan surullinen olo, eikä vain omasta puolestani, vaan kaikkien heidän puolestaan, jotka joutuvat viettämään tavallista yksinäisemmän joulun. Joulun ilman joulukirkkoa, ystävien ja sukulaisten tapaamista... Joulu, jolloin eletään puolittain pelossa ja ainakin epävarmuuden keskellä.  Mutta jouluja on ollut erilaisia. Joku on voinut sairastua juuri jouluna, joku on menettänyt juuri läheisensä, puolisonsa, työpaikkansa.  Onneksi joulun perimmäinen sanoma tavoittaa ihmisen juuri siinä kohtaa, missä hän elämässään on. Epävarmuudenkin keskeltä. Hän, joka syntyi seimeen epävarmoihin ja köyhiin puitteisiin, joka eli elämänsä nöyrästi muita palvellen ja henkensä antaen, on valmis tulemaan aivan varmasti tähänkin jouluun. Kuka tietää, vaikka entistä vahvemmalla tavalla.  Joulun lapsi voi tuoda nytkin sydämeemme aidon ilon ja syvän rauhan, joka hälventää kaikki pelot.  Sellaista joulua ja joulun odotusta toivoisin meille kaikille. Olkoon s

 On ihan pakko itseään piristääkseen jo laittaa joulua ympärilleen. Tontut ja valot ovat vain lisääntyneet. Kylpyhuoneremontti on vienyt isännän ajan niin tarkkaan, että ulos ei olla vieläkään saatu jouluvaloja, mutta eivätköhän nekin sinne tule ennen sunnuntaita.  Meidän paras joululahja tulee olemaan nyt loppusilausta vailla oleva kylpyhuone ja sauna, josta laitan kuvat vasta ihan valmiina.  Tänään tein ystävälle hedelmäkakun. Mieheni lapset tulevat meille viikonloppuna, jolloin on tarkoitus leipoa ainakin pipareita. Itse tehdystä taikinasta.  Ainut, mihin en ole vielä sortunut, on joululaulujen kuuntelu. No...olen kyllä itse fiilistellyt pianon ääressä ja soittanut mm. Paimenen yösoitto- nimistä ihanaa joululaulua.   Toinenkin asia on, mihin en ole sortunut vielä: konvehtien syöminen. Ostin fazerin suklaajoulukalenterin ja yksi konvehti joka toinen päivä saa riittää. No, ainakin vielä olen sitä mieltä... Oikein hyvää joulun odotusta sinulle, joka satut blogiani juuri nyt lukemaan.

 Marraskuu on edennyt nopeasti ja joulumieli on varmaankin yksi syy siihen, toinen on pian valmistuva kylpyhuoneremontti. Itse asiassa kävimme jo perjantaina ensimmäisen kerran uudessa saunassa, vaikka kaikki on vielä vähän puolivalmista.  Olen tehnyt pirkävartisia villasukkia, piparipannunalusia ja joulukortteja käsityömyymälään ja tuo myymälä onkin ollut yksi syy siihen, että en ole potenut kaamosmasennusta lainkaan. Tosin myymälästä tarttuu sitten aina jotakin ihanaa mukaan, mihin katoaakin se myyntivoitto, mutta väliäkö sillä.  Olen laittanut jo ihan vähän joulua kotiini. Ehkäpä illalla laitamme uloskin jo jouluvaloja.  Onneksi näin keskellä pimeintä pimeyttä tulee tuo ihana juhla ja minä myönnän olevani kyllä jouluihminen. Ja joulu pitää aloittaa jo vähän ennen adventinaikaa, koska sitten ennen uutta vuotta se alkaa joka tapauksessa kyllästyttää. Nyt tästä nauttii. 

 Sarjastamme "Kuinka hulluja pidetään jännityksessä" Osa II: Putkimiehen odottelua: Aamulla aikaisin kello herättämään ja unenpöpperöisenä aamupalalle. Tiskikonettahan ei voi nyt laittaa päälle, jos se putkimies tulee. Kuuluu auton pörinää....olisiko se putkimies?  No ei se ainakaan näkynyt aloittavan päiväänsä meillä, mutta ei voi lähteä mihinkään, kun pitää päivystää putkimiestä. Jos se kuitenkin päättäisi päättää päivänsä meillä.  Putkimiehet ovat semmoisia, että ne sanovat tulevansa, mutteivät lupaa varmasti , eivätkä sitten tule ja sitten ne voivat tulla ihan yhtäkkiä odottamatta aamukahdeksalta. Siksi on noustava aikaisin.  Putkimiestä pitää hartaasti päivystää ihan samoin kuin sitä, joka loppukesästä toi meille mustikkasangon ("Kuinka hulluja pidetään jännityksessä"  Osa I). Kuten silloinkin, odotus varmaan nytkin palkitaan sitten vihdoin. Siksi pitää jaksaa uskoa. Mutta  on tämä kuulkaa jännää....

Minulla on oikeasti kaksi hyvää ja rakasta isää, olen siis hyvin onnekas ihminen.💕 Edesmenneistä isoisistäni olen myös hyvin kiitollinen. Sitä viisautta, jonka olen näiden isien ja paappojen kautta saanut osakseni, ei voi millään mitalla mitata.  "Isät ovat tukipilareita, tiennäyttäjiä, avaimen haltijoita, varma tuki,  altis apu suurimmassakin hädässä.  Isät näyttävät reittiä,  neuvovat suunnan. Isissä on viisaus, näkemys, vahvuus.   He korjaavat  rikki menneen, etsivät ratkaisun Kun se on sinulta hukassa. Isät ovat aina puolellasi!" E-M. M.

Vaikka koronavirus jyllää maailmalla, vaikka Trump ja Biden taistelevat vaalivoitosta niin että puoli maailmaa sydän syrjällään, minä vain kuuntelen musiikkia ja kudon villasukkaa... Ei maailma murehtimalla parane  mutta villasukkaa kutomalla se paranee aina! Kudinten heiluttaminen on terapeuttista ja itse asiassa kaikki hidas tekeminen on sitä. Nyt syntyy ihan oman mallin luomus. Toki virikkeitä saa aina jostakin, mitä näkee muiden tehneen.  Villasukista parhaat ovat minusta pitkävartiset. Tykkään kotona käyttää tunikoita tai mekkoja ja niiden kanssa minulla on aina villasukat jalassa. Olen päässyt jokseenkin hitaaseen elämänrytmiin,  eikä se juuri nyt haittaa ollenkaan. Hyvä, kun ei ole kiire minnekään.    Mutta kieltämättä ihan pikkuisen jännittää, että kumpi voittaa, Trump, vai Biden....

 Tuuli tuivertaa ulkona. Minä mietin elämää ja tätä kummallista aikaa, jonka keskellä  elämme.  Epävarma on oikea sana kuvaamaan mielentilaani tällä hetkellä. Epävarmaa on oikeastaan kaikki täällä maan päällä, kun oikein ajattelee. Paitsi se on varmaa, että kukaan meistä ei ole täällä ikuisesti. Siksi olisikin hyvä elää niin hyvin kuin mahdollista juuri tätä päivää ja nähdä siinä hyvät puolet, koska se on kyllä myöskin varmaa, että tämä päivä, tämä hetki, ei koskaan tule takaisin. Sen aika on vain nyt.  Toivo ikuisesta elämästä antaa perspektiiviä myös tämän hetken elämiseen. Jospa kaikki ei kuitenkaan ole tässä minkä me aisteillamme koemme ja järjellämme ymmärrämme! Eikö silloin voisi toisaalta vapautua ajattelemasta, että nyt pitää epätoivoisesti elää kuin viimeistä päivää?    Mutta taas yksi varma asia: Omin ansioin tai oman hyvän elämäni tähden en tuota ikuista elämää kyllä  ikinä tule saavuttamaan.  Oliko se apostoli Paavali,  joka mainitsi myös yhden varman asian....vastaanottami

 Tulit taas, marraskuu. Veit puista lehdet, ulkoa auringonvalon. Veit pois myös luonnon vehreän kauneuden, lämpimät kesäpäivät ja kuulaankauniin syksyn ruskan. Toit tullessasi sateen,  viileän tuulen ja niin pimeät illat.  En tiedä, pidänkö sinusta, marraskuu, voinko kutsua  ystäväkseni, koska veit pois niin paljon kaunista. Mutta sitä valoa, joka avaa sielun silmät Ihmeitä näkemään arjen tuoksinassa, pimeän partaallakin, sitä sinä et voi viedä. Ehkä me tarvitsemme sinutkin, marraskuu, tähän kesän ja talven  rajamaille  muistuttamaan siitä, että elämässä on luovuttava jostakin, jotta olisi tilaa  uuden tulla. Ja että emme pitäisi sitä pimeän jälkeen koittavaa, pimeän voittavaa valoa, lämpöä, uuden alkua ja kasvun aikaa itsestäänselvyytenä.  - emmekä ihmeitä.

 En ole jaksanut pariin päivään kirjoittaa blogia, enkä ole jaksanut juuri mitään muutakaan. Tänään kuitenkin nousin ilmeisesti oikealla jalalla ylös sängystä. Päätin, että nyt en veivaa mielessäni ikäviä asioita ja kas kummaa, energiaa löytyy paljon enemmän. Aloitin viikkosiivouksen ja tein bataattikeiton ja nyt on niin hyvä mieli. Ei sitä  voi pakottaa ottamaan itseään niskasta kiinni, mutta joskus se vain tapahtuu. Jonain päivänä sitä vain kyllästyy vetelehtimiseen ja murehtimiseen, päättää ruveta taas elämään ihan oikeaa elämää. Eivät ne murheet murehtimalla katoa minnekään, murehtiminen sen sijaan vie ilon ja voimat.   Minulla on moni asia hyvin, kun keskityn ajattelemaan niitä. Minulla on viihtyisä koti, jossa saan olla rauhassa, ilman kiirettä. Minulla on luovuutta ja inspiraatiota tehdä käsitöitä, laittaa ruokaa, leipoa, minulla on ihana puoliso, jonka kanssa saan jakaa kaiken. Myös tämän sinänsä ikävän korona-ajan. Tänään saamme puolisoni lapset meille. Mehän olemme siinä miel

Meidän kylppäriremppa alkoi heinä-elokuun vaihteessa melko dramaattisesti, kun purettiin höyrysauna/ suihkukaappi vanhasta pesuhuoneesta tarkoituksena siirtää se remontin ajaksi pyykinpesuhuoneeseen väliaikaiseksi suihkuksi.  Satuin tulemaan lenkiltäni kreivin aikaan. Isäntä seisoi kylpyhuoneessa suihkun lasiseinää pidellen ja huikkasi, josko tulisin apuun. Olin ovella, kun räjähti! Seinä hajosi kappaleiksi. Ihan pieniä lasinsiruja oli koko kylpyhuone täynnä, samoin takkahuoneen puoli. Kiljaisin, otin äkkiä harjan ja rikkalapion ja aloin raivata siipalleni reittiä lasinsirujen keskeltä. Olimme molemmat tietenkin paljain jaloin.  Sen räjähdyksen aiheutti lasissa oleva jännite, niin me päättelimme, koska se ei käynyt mihinkään, vaan räjähti ihan itsestään käsiin. Lasisotkun siivoamisessa oli melkoinen homma, samoin kuin kyhätä sinne pyykinpesuhuoneeseen uusi väliaikainen suihku. Alku oli siis tällainen. Nyt on kohta kolme kuukautta kulunut ja pikku hiljaa remontti on edennyt purkamis- ja

Ei voi mitään sille, että haikea olo tulee, kun haravoi pihaa, jossa lehtipuut ovat miltei kokonaan talviasussaan ja ensi kesään on vielä niin tajuttoman pitkä! Millainen talvi on tulossa? Onko se samanlainen yksinäisyyden ja eristäytymisen aika kuin viime kevät? Vaiko pahempi? Kun on talvi ja pimeä... Me elämme niin erikoisia aikoja. Kävi jopa mielessä, että entä jos koronan kanssa taistelemme vielä vuosia ja entäpä, jos jo ennen kuin korona on selätetty, saamme riesaksemme jonkin muun tartuntataudin! Ajatella, jos me koko ihmiskuntana emme enää koskaan voisi palata entiseen elämään, jossa kokoonnumme, halailemme,  vietämme aikaa yhdessä? Entä jos tästä tuleekin uusi tapa elää?  Ei voi enää liikkua huolettomasti ja vapaasti. Ei voi enää lukea ihmisten ilmeitä, kun kaikilla on maskit naamalla. Opimme karttelemaan toisiamme.  Tulevaisuuteen ei voi nähdä ja se on ihan hyväkin, ettei voi. Kuitenkin ihmisenä toinen toiselleen oleminen, rinnalla kulkeminen ja yhdessä tekeminen on niin eline

 Tämä sininen munavaunu on jo nyt niin rakas, vaikka se ei ole ollut meillä vielä viikkoakaan. Tänään mieheni pesi vaunun ulkoa ja minä siivosin sisältä, vaikka se oli kyllä jo valmiiksikin siisti.  Pikkuinen sammakkoprinssi löytyi hyllyn päältä ja saa olla vaunumaskottina. Kun siivosin vaunua, se alkoi jo tuntumaan himpun verran omalta. En tiedä mikä siinä on, mutta minua viehättää aina kaikki käytetty, vanha, semmoinen jolla on jo ollut elämää. Sillä on ikään kuin tarina kerrottavana.  Voi toivottavasti tämä vaunu saa nyt meidän omistuksessamme hyvän elämän. Ja monta kivaa reissua.  Odotan niin kovasti ensi kesää, mutta nyt on vain pakko hyvästellä hetkeksi ja saatella vaunu puhtaana talviunille.   

 Ihan koukuttuneena olen virkannut retronvärisiä isoäidinneliöitä, Afrikan kukkia ja pikku koreja puuvillalangasta. Se, että mitä tuotoksillani sitten teen, jää nähtäväksi. Luomisen tuskaa lisää minulla se, että tosiaan niitä tuotoksia sitten tulee...Olivatpa ne vesivärimaalauksia, kortteja, sukkia tai vaikkapa pannunalusia. Ja mihin niiden kanssa joudun, kun en itse niitä tarvitse, mutta on niin kiva tehdä. Onneksi nyt minulla on pöytä käsityömyymälässä. Sinne voi jotakin viedä.  Tuon pihassa vieläkin talviunille menoa odottavan 70- luvun asuntovaunun takia, olen nyt koukussa myös retroväreihin. Haluaisin niin kovasti tehdä sinne peittoja. Ongelmana on nyt se, että tarjouksessa oleva puuvillalanka, jota ostin, ei aivan riitä retropeiton luomiseen ja sitäpä ei taida saada enää lisää. Mutta hienoja Afrikan kukkia siitä saa ja keksin laittaa ne pikkuisten korien pohjalle. Koriin kettukarkkeja ja sellofaanipussiin. Hyvä lahjaidea.  Nyt on kyllä vaihteeksi niin aurinkoinen sää, että pitää

  Aika karkaa usein käsistä. Omaa aikaa omien unelmiensa toteuttamiselle ei ole, kun täytyy koko ajan juosta tukka putkella muiden edestä. Tai sitten, kun olisi aikaa, se menee puhelinta selatessa ja äkkiä huomaat, että et ole taaskaan elänyt hetkessä, nauttinut omasta ajasta sillä tavoin, kuin olit ajatellut. Joskus aikaa taas voi olla liikaa. Kun ei ole työelämässä, päivät seuraavat toisiaan joskus tappavan tylsinä. Ei osaa edes tarttua mihinkään tekemiseen, kun ei ole kiirettä ”moottorina”. Toimeton päivä voi väsyttää jopa enemmän kuin kiireinen työ.  Elämä on rajattu aikaan. Meillä on täällä määräaika, vaikka joskus sitä unohtaa, että emme ole täällä ikuisesti. Oikeastaan ihan oikea tapa elää voisi olla se, että jotenkin joka hetki tiedostaisimme, että meillä ei ole ikuisesti aikaa. Kuka tietää, miten paljon sitä on? Ja jokainen hetki on siinä mielessä äärettömän arvokas, että se ei koskaan tule enää takaisin. Jos tämä ajatus ohjaisi valintojamme ja keskittymistämme jokaiseen hetke

 Kannettiin upouudesta vanhasta munavaunustamme sohvanpäälliset tupaan ja nyt tulikin ongelma! Remontin takia ei ollut säilytyspaikkaa patjoille. Kokosin ne sitten näin tyylikkääksi keoksi vierashuoneen sohvan päälle ja tein sinne pöydälle ei niin kauniin, mutta retron virkatun pöytäliinan. Luulen, että ennen ensi kevättä on asuntovaunussamme kuitenkin jo kauniimpi liina.    Ulkona on talvinen sää. Olenkin tehnyt käsitöitä koko päivän. Eilen virkkasin bambulangasta tiskirätin. En vie sitä käsityömyymälään. Langat olivat sen verran kalliit, että tekopalkkaa ei jäisi ollenkaan. Hinnat on siellä pidettävä alhaalla, muuten ei tavara liiku. Tiskirätti tuli siis omaan käyttöön. 

  Tänään ilmestyi meidän pihaan ihana "munavaunu" vuosimallia -76. Minä haaveilin vanhasta pikkuisesta mummonmökistä ja isäntä isohkosta matkailuautosta. Aika erilaiset haaveet, mutta nyt ne tavallaan toteutuivat molemmat, tosin eivät kumpikaan ihan sellaisenaan. Tämmöinen siis oli meidän kompromissi.  Kaikki sisällä on hyvin retroa, kuten kuuluukin, mutta siistiä ja ehjää.  Tuo kaunis vaaleansininen väri tulee varmaankin vaihtumaan, sillä emmehän me itsellemme tätä varsinaisesti hommanneet, vaan isännän harrasteautolle, joka on kylläkin 60-luvulta ja punainen. Mutta käyttöön tämä toivon mukaan tulee, eikä vain rekvisiitaksi.  Minulle tulee aukeamaan aivan uusi maailma. En ole koskaan yöpynyt asuntovaunussa, vaikka pidänkin retkielämästä.  Tämän pyörillä kulkevan pikkuyksiön kanssa menee takuulla vaikka minne ja täällä on tilaa meille kahdelle ihan luxusmaisesti. Neljäkin retkeilijää mahtuu yöpymään meidän upouudessa, mutta niin vanhassa mummonmökissä.   Nyt harmittaa ehkä en

.  Joka vuosi tämä pimeän tulo yllättää. Niin vauhdilla syksy etenee, samoin kuin kevät silloin, kun sen aika on. Nyt mennään kuitenkin hyvää vauhtia kaamosta kohti.  Tässäpä oma pieni tajunnanvirtaruno tähän ajanjaksoon:   Miksi suret mennyttä kesää? Miksi haikeus valtaa mielesi  aina syksyn tullen, kun muuttolinnut  matkaavat kauas  ja mielesi  jonnekin muualle? Miksi valvot pimeässä yössä? Mitä pelkäät? Elämätöntä elämääkö? päiviä, jotka pakenevat, ilman että ehdit niihin tarttumaan. Ikävääkö pelkäät, niitä pahoja päiviä, Joita ei jaksaisi kohdata?  Älä niitä pelkää. Valo ja pimeys, ilo ja suru, luottamus ja epävarmuus. Sitä kaikkea elämä on ja paljon muuta. Ei voi maistella pelkkiä päällisiä, Kokonaan on syötävä. Pala palalta, ne karvaat ja kitkerätkin. Ja jonain päivänä  huomaat, että ne pimeät päivät  tarvittiin. Niilläkin oli merkitys!