Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2020.

Ryhtiliike

Kuva
 En ole jaksanut pariin päivään kirjoittaa blogia, enkä ole jaksanut juuri mitään muutakaan. Tänään kuitenkin nousin ilmeisesti oikealla jalalla ylös sängystä. Päätin, että nyt en veivaa mielessäni ikäviä asioita ja kas kummaa, energiaa löytyy paljon enemmän. Aloitin viikkosiivouksen ja tein bataattikeiton ja nyt on niin hyvä mieli. Ei sitä  voi pakottaa ottamaan itseään niskasta kiinni, mutta joskus se vain tapahtuu. Jonain päivänä sitä vain kyllästyy vetelehtimiseen ja murehtimiseen, päättää ruveta taas elämään ihan oikeaa elämää. Eivät ne murheet murehtimalla katoa minnekään, murehtiminen sen sijaan vie ilon ja voimat.   Minulla on moni asia hyvin, kun keskityn ajattelemaan niitä. Minulla on viihtyisä koti, jossa saan olla rauhassa, ilman kiirettä. Minulla on luovuutta ja inspiraatiota tehdä käsitöitä, laittaa ruokaa, leipoa, minulla on ihana puoliso, jonka kanssa saan jakaa kaiken. Myös tämän sinänsä ikävän korona-ajan. Tänään saamme puolisoni lapset meille. Mehän olemme siinä miel

Ei aina mene kuin tanssien.... (kylppärirempan moninaisia vaiheita)

Kuva
Meidän kylppäriremppa alkoi heinä-elokuun vaihteessa melko dramaattisesti, kun purettiin höyrysauna/ suihkukaappi vanhasta pesuhuoneesta tarkoituksena siirtää se remontin ajaksi pyykinpesuhuoneeseen väliaikaiseksi suihkuksi.  Satuin tulemaan lenkiltäni kreivin aikaan. Isäntä seisoi kylpyhuoneessa suihkun lasiseinää pidellen ja huikkasi, josko tulisin apuun. Olin ovella, kun räjähti! Seinä hajosi kappaleiksi. Ihan pieniä lasinsiruja oli koko kylpyhuone täynnä, samoin takkahuoneen puoli. Kiljaisin, otin äkkiä harjan ja rikkalapion ja aloin raivata siipalleni reittiä lasinsirujen keskeltä. Olimme molemmat tietenkin paljain jaloin.  Sen räjähdyksen aiheutti lasissa oleva jännite, niin me päättelimme, koska se ei käynyt mihinkään, vaan räjähti ihan itsestään käsiin. Lasisotkun siivoamisessa oli melkoinen homma, samoin kuin kyhätä sinne pyykinpesuhuoneeseen uusi väliaikainen suihku. Alku oli siis tällainen. Nyt on kohta kolme kuukautta kulunut ja pikku hiljaa remontti on edennyt purkamis- ja

Syksyisiä mietteitä koronan varjostamassa maailmassa

Kuva
Ei voi mitään sille, että haikea olo tulee, kun haravoi pihaa, jossa lehtipuut ovat miltei kokonaan talviasussaan ja ensi kesään on vielä niin tajuttoman pitkä! Millainen talvi on tulossa? Onko se samanlainen yksinäisyyden ja eristäytymisen aika kuin viime kevät? Vaiko pahempi? Kun on talvi ja pimeä... Me elämme niin erikoisia aikoja. Kävi jopa mielessä, että entä jos koronan kanssa taistelemme vielä vuosia ja entäpä, jos jo ennen kuin korona on selätetty, saamme riesaksemme jonkin muun tartuntataudin! Ajatella, jos me koko ihmiskuntana emme enää koskaan voisi palata entiseen elämään, jossa kokoonnumme, halailemme,  vietämme aikaa yhdessä? Entä jos tästä tuleekin uusi tapa elää?  Ei voi enää liikkua huolettomasti ja vapaasti. Ei voi enää lukea ihmisten ilmeitä, kun kaikilla on maskit naamalla. Opimme karttelemaan toisiamme.  Tulevaisuuteen ei voi nähdä ja se on ihan hyväkin, ettei voi. Kuitenkin ihmisenä toinen toiselleen oleminen, rinnalla kulkeminen ja yhdessä tekeminen on niin eline

Vaunu ihanainen talviunille

Kuva
 Tämä sininen munavaunu on jo nyt niin rakas, vaikka se ei ole ollut meillä vielä viikkoakaan. Tänään mieheni pesi vaunun ulkoa ja minä siivosin sisältä, vaikka se oli kyllä jo valmiiksikin siisti.  Pikkuinen sammakkoprinssi löytyi hyllyn päältä ja saa olla vaunumaskottina. Kun siivosin vaunua, se alkoi jo tuntumaan himpun verran omalta. En tiedä mikä siinä on, mutta minua viehättää aina kaikki käytetty, vanha, semmoinen jolla on jo ollut elämää. Sillä on ikään kuin tarina kerrottavana.  Voi toivottavasti tämä vaunu saa nyt meidän omistuksessamme hyvän elämän. Ja monta kivaa reissua.  Odotan niin kovasti ensi kesää, mutta nyt on vain pakko hyvästellä hetkeksi ja saatella vaunu puhtaana talviunille.   

Virkkuu-koukku ja retromania

Kuva
 Ihan koukuttuneena olen virkannut retronvärisiä isoäidinneliöitä, Afrikan kukkia ja pikku koreja puuvillalangasta. Se, että mitä tuotoksillani sitten teen, jää nähtäväksi. Luomisen tuskaa lisää minulla se, että tosiaan niitä tuotoksia sitten tulee...Olivatpa ne vesivärimaalauksia, kortteja, sukkia tai vaikkapa pannunalusia. Ja mihin niiden kanssa joudun, kun en itse niitä tarvitse, mutta on niin kiva tehdä. Onneksi nyt minulla on pöytä käsityömyymälässä. Sinne voi jotakin viedä.  Tuon pihassa vieläkin talviunille menoa odottavan 70- luvun asuntovaunun takia, olen nyt koukussa myös retroväreihin. Haluaisin niin kovasti tehdä sinne peittoja. Ongelmana on nyt se, että tarjouksessa oleva puuvillalanka, jota ostin, ei aivan riitä retropeiton luomiseen ja sitäpä ei taida saada enää lisää. Mutta hienoja Afrikan kukkia siitä saa ja keksin laittaa ne pikkuisten korien pohjalle. Koriin kettukarkkeja ja sellofaanipussiin. Hyvä lahjaidea.  Nyt on kyllä vaihteeksi niin aurinkoinen sää, että pitää

Ota aika kiinni!

Kuva
  Aika karkaa usein käsistä. Omaa aikaa omien unelmiensa toteuttamiselle ei ole, kun täytyy koko ajan juosta tukka putkella muiden edestä. Tai sitten, kun olisi aikaa, se menee puhelinta selatessa ja äkkiä huomaat, että et ole taaskaan elänyt hetkessä, nauttinut omasta ajasta sillä tavoin, kuin olit ajatellut. Joskus aikaa taas voi olla liikaa. Kun ei ole työelämässä, päivät seuraavat toisiaan joskus tappavan tylsinä. Ei osaa edes tarttua mihinkään tekemiseen, kun ei ole kiirettä ”moottorina”. Toimeton päivä voi väsyttää jopa enemmän kuin kiireinen työ.  Elämä on rajattu aikaan. Meillä on täällä määräaika, vaikka joskus sitä unohtaa, että emme ole täällä ikuisesti. Oikeastaan ihan oikea tapa elää voisi olla se, että jotenkin joka hetki tiedostaisimme, että meillä ei ole ikuisesti aikaa. Kuka tietää, miten paljon sitä on? Ja jokainen hetki on siinä mielessä äärettömän arvokas, että se ei koskaan tule enää takaisin. Jos tämä ajatus ohjaisi valintojamme ja keskittymistämme jokaiseen hetke

Retroa, virkattua liinaa ja tiskirätti

Kuva
 Kannettiin upouudesta vanhasta munavaunustamme sohvanpäälliset tupaan ja nyt tulikin ongelma! Remontin takia ei ollut säilytyspaikkaa patjoille. Kokosin ne sitten näin tyylikkääksi keoksi vierashuoneen sohvan päälle ja tein sinne pöydälle ei niin kauniin, mutta retron virkatun pöytäliinan. Luulen, että ennen ensi kevättä on asuntovaunussamme kuitenkin jo kauniimpi liina.    Ulkona on talvinen sää. Olenkin tehnyt käsitöitä koko päivän. Eilen virkkasin bambulangasta tiskirätin. En vie sitä käsityömyymälään. Langat olivat sen verran kalliit, että tekopalkkaa ei jäisi ollenkaan. Hinnat on siellä pidettävä alhaalla, muuten ei tavara liiku. Tiskirätti tuli siis omaan käyttöön. 

Mummonmökkihaaveen toteutuma...(munavaunu!)

Kuva
  Tänään ilmestyi meidän pihaan ihana "munavaunu" vuosimallia -76. Minä haaveilin vanhasta pikkuisesta mummonmökistä ja isäntä isohkosta matkailuautosta. Aika erilaiset haaveet, mutta nyt ne tavallaan toteutuivat molemmat, tosin eivät kumpikaan ihan sellaisenaan. Tämmöinen siis oli meidän kompromissi.  Kaikki sisällä on hyvin retroa, kuten kuuluukin, mutta siistiä ja ehjää.  Tuo kaunis vaaleansininen väri tulee varmaankin vaihtumaan, sillä emmehän me itsellemme tätä varsinaisesti hommanneet, vaan isännän harrasteautolle, joka on kylläkin 60-luvulta ja punainen. Mutta käyttöön tämä toivon mukaan tulee, eikä vain rekvisiitaksi.  Minulle tulee aukeamaan aivan uusi maailma. En ole koskaan yöpynyt asuntovaunussa, vaikka pidänkin retkielämästä.  Tämän pyörillä kulkevan pikkuyksiön kanssa menee takuulla vaikka minne ja täällä on tilaa meille kahdelle ihan luxusmaisesti. Neljäkin retkeilijää mahtuu yöpymään meidän upouudessa, mutta niin vanhassa mummonmökissä.   Nyt harmittaa ehkä en

Älä pelkää pimeyttä!

Kuva
.  Joka vuosi tämä pimeän tulo yllättää. Niin vauhdilla syksy etenee, samoin kuin kevät silloin, kun sen aika on. Nyt mennään kuitenkin hyvää vauhtia kaamosta kohti.  Tässäpä oma pieni tajunnanvirtaruno tähän ajanjaksoon:   Miksi suret mennyttä kesää? Miksi haikeus valtaa mielesi  aina syksyn tullen, kun muuttolinnut  matkaavat kauas  ja mielesi  jonnekin muualle? Miksi valvot pimeässä yössä? Mitä pelkäät? Elämätöntä elämääkö? päiviä, jotka pakenevat, ilman että ehdit niihin tarttumaan. Ikävääkö pelkäät, niitä pahoja päiviä, Joita ei jaksaisi kohdata?  Älä niitä pelkää. Valo ja pimeys, ilo ja suru, luottamus ja epävarmuus. Sitä kaikkea elämä on ja paljon muuta. Ei voi maistella pelkkiä päällisiä, Kokonaan on syötävä. Pala palalta, ne karvaat ja kitkerätkin. Ja jonain päivänä  huomaat, että ne pimeät päivät  tarvittiin. Niilläkin oli merkitys!  

Jos et voi muuta, ajattele, että tämäkin menee ohi...

Kuva
  Hento lumipeite oli maassa, kun aamulla heräsin. Ensilumen tulo on jotenkin mukavaa, vaikka tätä ei oikeasti voi ensilumeksi sanoa, sillä sitä ei ollut aamulla sentin kerrosta, mikä on ensilumen määritelmä.  Minä en ole yhtään pahoillani talven tulosta. Kaikki vuodenajat tarvitaan ja talvi on kaunista silloin kun on lunta. Armotonta marraskuuta minä pelkään, kun on pimeää, sataa räpäskää ja on kylmänkostea ilma. Silloin tekee mieli kääriytyä viltin alle ja syödä suklaata. Se ei ole hyväksi, sillä sitten tulee vaateongelma, kun kaappi on täynnä pieneksi jääneitä vaatteita. Kun on syönyt liikaa suklaata.   Mutta vielä ei ole marraskuu. Ja marraskuussakin lohduttaa se, että sen jälkeen tulee joulukuu ja joulu on kiva. Mutta vielä ei ole joulukaan. Silläkään ajatuksella ei voi ihan vielä elää.   Tänään piti olla lauluharjoitukset. Vedän pientä lauluporukkaa, joka on ollut koossa jo useamman vuoden. Olemme harjoitelleet täällä meillä olohuoneessa, mutta tänään oli tarkoitus mennä isompaan

”Tää ystävyys ei raukene...”

Kuva
  Oli aika ”käteväemäntä”- olo, kun häärin keittiössä aamulla. Tiesin nimittäin saavani harvinaisen vieraan. Yritin loihtia kahvipöytään tarjottavaa niistä aineksista, mitä jääkaapissa sattui olemaan ja sainkin ykskaks aikaiseksi mustikkamuffinsseja, karpalokeksejä ja jauhelihapannarin.  Kaikki oli keittiössä vielä iloisesti levällään, kun ovikello soi. Ystävä vuosien takaa saapui. Olemmehan toki viime aikoina nähneet muutaman kerran, mutta sitä ennen oli varmaan kahdenkymmenen vuoden tauko. Sitä taukoa ei muista olleenkaan, sillä niin hersyvää ja luontevaa on jutustelu ja niin tuttu ja turvallinen voi olla vain ystävä, jonka kanssa on historiaa, elettyä elämää takana. Yläkoulussa olimme, kun tutustuimme. Nuoruuden vauhdikkaita vuosia elimme yhdessä ja silloin jos milloin ystävyys oli niitä elämän tärkeimpiä asioita. Paljon koimme yhdessä, yökyläilimme, pahanteossakin olimme aina yhdessä. Kerran tuli kotiin koulusta kirje. Meidät oli määrätty jälki-istuntoon. Syynä katolla kiipeily kou

Villasukkasillaan

Kuva
 Olen villasukkaihminen. Jos ei ole hellejakso, käytän villasukkia kesälläkin. Ja minulla on aina villasukantekele sukkapuikoilla. Tänään sain valmiiksi beigenväriset sukat, joissa on oransseja sydänkuvioita. Aloitin uudet farkunsinisestä langasta. Minulla on villasukkia takkahuoneen lattialla korissa, vaatekaapissa, niitä on jopa käsityömyymälässä myynnissä... Neulominen, tai kutominen, miten nyt haluaakin sanoa, on parhainta terapiaa. Se on sitä yhtä paljon kuin syksyisessä auringonpaisteessa käveleminen ja mietiskeleminen. Lukeminenkin voisi olla. Luen tosi vähän, koska minun on vaikeaa ottaa aikaa ja keskittyä kirjan pariin. Lehtiä on helpompi selailla.  Tänään minulle soitti lehtikauppias. Olin helppo saalis, sillä olin juuri perunut Kotilieden, jonka viimeinen numero tuli minulle tänään postissa. Peruin sen, koska tarjousjakso oli loppunut, enkä malttanut maksaa siitä normaalia hintaa. Itse asiassa siis odotin vain, että joku tarjoaisi huippuedullisesti minulle naistenlehteä. Til

Bataattikeittoa ja puolukkapiirakkaa

Kuva
  Tänään halusin jotain terveellistä ja kevyttä lounaaksi. Jääkaapista löytyi bataatti, porkkanoita ja sipulia. Niitäpä sitten kuorimaan ja pilkkomaan. Yhden bataatin lisäksi laitoin pari isohkoa porkkanaa ja yhden sipulin keittymään kattilaan, jossa oli 8 dl vettä ja pari kasvisliemikuutiota. Kun ne olivat pehmenneet puolisen tuntia, soseutin ne, lisäsin n. 1/2 dl maitoa ja puoli pakettia koskenlaskija- juustoa. Keitin sosetta vielä hetken, että juustopalat sulivat. Lisäsin hippusen suolaa ja lautaselle sitten vielä vähän kurpitsansiemeniä ja keskelle lusikallinen creme fraichea. Oli muuten hyvää!  Ettei menisi liian terveelliseksi, tein bataattien keittyessä puolukkapiirakan mamman marjapiirakkan ohjeella. Käytin vehnäjauhoja ja niistä 1/2 dl korvasin perunajauhoilla. Laitoin myös hieman kardemummaa pohjataikinaan ja lisukkeeksi vatkattua vaniljakastiketta.  Mieheni ja hänen veljensä tekevät tänään meillä kylppäriremonttia. Saunan paneloinnin välissä ehtivät maistamaan ja eipä sitä p

Rakkaudenjanosta....

Kuva
”Älä mee, tai viet multa kaiken...”   Vain elämää- sarjan tämän kauden aloitusjaksolla Arja Koriseva tulkitsi sydäntä riipaisevasti Ressun cover-version alunperin englanninkielisestä kappaleesta. Olen ennen tätä Arjan tulkintaa ajatellut kyseisen biisin kohdalla, että tässäpä oikein läheisriippuvuusbiisi. Jotenkin Arjan tulkinta muutti käsitykseni ja sai ajattelemaan syvällisemmin tällaista melkein takertuvaa rakkautta ja menettämisen pelkoa. Läheisriippuvuudesta puhutaan ikään kuin se olisi jotenkin synti ja häpeä. Totta on, että se voi saada sairastakin ilmenemismuotoja ja silloin se tuskin on suotavaa tai ainakaan tavoiteltavaa. Siltikin: jos löytää rinnalleen ihmisen, jonka lähellä on niin hyvä olla ettei missään muualla ja se läheisyys tuo jonkinlaisen suojan ja turvan välillä niin kovan ja kylmän maailman keskellä ja jos tämä läheisyys ja turvan kokemus on yhteinen, niin onko siinä mitään hävettävää? Läheisriippuvainen ihminen usein tarrautuu toiseen ihmiseen ja rajoittaa hänen m

Haaveita...

Kuva
Joskus sitä huomaa, että kaikkea ympärillä on liikaa. Sellaisina hetkinä minä usein haaveilen, että meillä olisi jossain sopivan matkan päässä oma pieni mökki, jossa olisi vain kaikki välttämätön. Pieni pöytä, neljä tuolia, kaapissa pieni määrä astioita. Rauhallinen tunnelma. Yksinkertaisuus. Ei mitään ylimääräistä.  Tämä haave jalostui jossain vaiheessa mummonmökkihaaveeksi. Sellainen pieni mummonmökki olisi vain niin ihana, jossa kaikki olisi vanhaa ja vähän rempallaan. Vanha tunnelma viehättäisi minua ihan valtavasti.  Tämä nyt vain on sellainen vaikeasti toteutettava haave, kun en saanut rakasta miestäni oikein innostumaan. Hän nimittäin haaveilee isohkosta matkailuautosta. Ei siinäkään mitään vikaa sinänsä ole, mutta se idyllinen vanhan ajan tunnelma on vaikeampi saada matkailuautoon.   Toki sain maistaa viime kesänä mökkitunnelmaa, kun vuokrasimme mökin, jossa saimme viettää puolitoista viikkoa, fiilistellä ja paljutella. Mutta se ei ollut vanha, eikä se ollut oma, eikä sille voi

Klipsutin :)

Kuva
  Näin kivassa rasiassa minua tuli tänään ilahduttamaan tällainen kaunis pieni esine.  Monissakaan neuletakeissani ei ole nappeja ja hyvä niin, sillä ne eivät minun päälläni näytä hyvältä napitettuina. Mutta kuitenkin olisi hyvä saada se neuletakki ylhäältä jotenkin vähän kiinni. Tähän pulmaan on joku kehittänyt toimivan ratkaisun, joka pomppasi jostakin minunkin tietoisuuteeni ja pitihän se tilata.  Toimii erinomaisesti ja onhan se nyt kauniskin kuin koru! Nyt minulla on siis ikioma klipsutin. Mutta oikeastaan näitä voisi olla useampikin...hopean värinen sopisi myös monen vaatteen kanssa... Turhamaisuutta? Ehkäpä juuri sitä, mutta naisen kuuluu hieman turhamainen joskus ollakin. 

Syksy on....

Kuva
Tämä päivä on mennyt paljolti levätessä.  Kun sade lakkasi ja aurinko näyttäytyi, menimme kuitenkin mieheni kanssa puutarhatöihin. Vielä on paljon lehtiä puissa, mutta suurin osa oli pudonnut ja nyt jo toiseen kertaan haravoimme etupihan.  Pensaat pitää vielä myöhemmin syksyllä suojata verkolla. Uudet pensasmustikatkin menevät suojaamattomina varmaankin talven tultua parempiin suihin. Vadelmapuskat pitää leikata ja niinikään aidata  ja haravointia riittää vielä, joten nyt vain tällainen pieni siistiminen.  Kesä on nyt lopullisesti takanapäin. Se on nyt vain hyväksyttävä. Ja pimeä tulee jo yllättävän aikaisin illalla. 

Merkityksiä

Kuva
Jotta elämä olisi mielekästä, on asioilla oltava merkitys. Vaikka omistaisi mitä, niin mitä se auttaisi, jos se ei merkitsisi mitään? Ja toisaalta....kun osaa katsoa maailmaa hiukan ihmettelevästi, lapsen tavoin, voi nähdä merkityksiä ihan pienissäkin asioissa. Minua viehättävät vieläkin öljyläikän värit. Jos näen jossain sellaisen väriyhdistelmän, olen yhtä haltioissani siitä kuin lapsena. Toinen sellainen asia ovat kolmiulotteiset kuvat. Ne ovat mielestäni aivan ihmeellisiä!  Tänään sain lohipiirakan valmiiksi. (Sain muuten hyvän mielen siitä, kun sain käyttää piirakkapohjaan tähteeksi jääneen perunamuusin). Lähdin sitten lenkille ystäväni kanssa ja voi miten oli ihanaa, kun sää oli sopiva ja saimme parantaa maailmaa ja jakaa asioita. Sekin on ihme, että jonkun kanssa voi olla niin samalla aaltopituudella. Toinen ymmärtää jo puolesta sanasta, mitä ajattelet. Olen kiitollinen, että tällainen ihmeen hyvä ystävyys on sattunut elämääni. Minulla on itse asiassa useampikin juuri tällainen
Kuva
Tänään on satanut. Sadepäivinä on etsittävä tekemistä kotoa. Olen kutonut sukkaa, järjestellyt paikkoja, kuunnellut remontintekoa kylppäristä ja haaveillut siitä hetkestä, kun remontti on valmis ja jonain pimeänä iltana saa mennä saunan tuoksuviin löylyihin ja nauttia uusista pinnoista kylpyhuoneessa. Siihen on vielä aikaa.  Syksyn kaunein aika alkaa olla ohi. Samoin se huolettomuus, joka epävarman kevään jälkeen kesän ajaksi sai hieman hengähtämään. Harrastuksetkin alkoivat. Kunnes taas tuli elämän epävarmuus eteen. Maskit päällä käydään nyt varovasti kaupassa, ei matkustella, pysytään kotona jos ei ole ihan pakko mennä mihinkään. Valo on juuri nyt jossain kädenulottumattomissa. Mielessä pyörii ajatus siitä, kuinka minä tämän syksyn jaksan? Mistä saan voimat? Kirjoitanko taas voimalauseita faceen, kuten tein keväällä piristääkseni itseäni ja muita? Vai onko kääriydyttävä muistoihin. Ruokittava näivettyvää mieltään muistikuvilla kesästä, lapsenlapsista, ajeluista punaisella Buick Wildc