Näitä päiviä...

 Runo ihmisenä säilymisen vaikeudesta:   Ihmiseksi tänne olemme syntyneet,  ei enempää eikä vähempää. Niin paljon luulemme tietävämme, itsestämme, toisistamme, maailmasta. mutta oikeasti niin vajaata kaikki tieto. Me olemme muuttaneet maailmaa  ja maailma meitä, eikä aina pelkästään hyvään suuntaan. Pysyäksemme järjissämme  maailmassa, jossa elämme, on joskus otettava aivan askel taaksepäin, muisteltava asioita, joiden varaan rakensimme aikanaan kaiken sen, mikä sai olon turvalliseksi, mikä sai ajatuksen oikeasta, hyvästä.  Ja jos tämä aika onkin niitä vastaan, niin muista: ei mikään voi riistää meiltä arvoja ja asenteita, jotka tekevät meistä sen mitä  oikeasti olemme. Kun sinusta tuntuu,  että totuutta ja turvaa on vaikea löytää, muistele hetkeä, joka tuntui turvalliselta, ajattele niitä sanoja,  joissa totuuden kuulit. Etsi sitten niitä sieltä, missä nyt olet.  Usko, että ne ovat edelleen täällä. Sillä vaikka maailma muuttuu, ei ihmin...

  Aika karkaa usein käsistä. Omaa aikaa omien unelmiensa toteuttamiselle ei ole, kun täytyy koko ajan juosta tukka putkella muiden edestä. Tai sitten, kun olisi aikaa, se menee puhelinta selatessa ja äkkiä huomaat, että et ole taaskaan elänyt hetkessä, nauttinut omasta ajasta sillä tavoin, kuin olit ajatellut. Joskus aikaa taas voi olla liikaa. Kun ei ole työelämässä, päivät seuraavat toisiaan joskus tappavan tylsinä. Ei osaa edes tarttua mihinkään tekemiseen, kun ei ole kiirettä ”moottorina”. Toimeton päivä voi väsyttää jopa enemmän kuin kiireinen työ.  Elämä on rajattu aikaan. Meillä on täällä määräaika, vaikka joskus sitä unohtaa, että emme ole täällä ikuisesti. Oikeastaan ihan oikea tapa elää voisi olla se, että jotenkin joka hetki tiedostaisimme, että meillä ei ole ikuisesti aikaa. Kuka tietää, miten paljon sitä on? Ja jokainen hetki on siinä mielessä äärettömän arvokas, että se ei koskaan tule enää takaisin. Jos tämä ajatus ohjaisi valintojamme ja keskittymistämme jokais...