Näitä päiviä...

 Olen nauttinut näistä viilenneistä keleistä. Ulkoilu on nyt helppoa mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja kuitenkin kesä on vielä täällä, vaikka lähestyvä syksy jo antaa pienen aavistuksen itsestään.  Miten ihanaa, että täällä keskustan alueella voi nauttia myös kauniista luonnosta. Pienen jokiuoman - vai luomako tuo on - varressa kasvoi aivan taianomaisia vanhoja puita, joita oli pakko pysähtyä kuvaamaan. Paljon on uutta nähtävää ja koettavaa tässä uudessa kotikaupungissa, jossa olemme vasta puoli vuotta viettäneet. Syksyn lähestymisestä kertoo myös se, että aivan kohta alkaa harrastustoiminta pyörimään. Ahneuksissani ilmoittauduin useammallekin kansalaisopiston kurssille. Toivottavasti aika ja into riittää niihin kaikkiin.  Erityisesti odotan huilutunteja - sitä, että pääsen elvyttämään vanhat huilistintaidot ja saan kenties hengitystekniikan hieman paremmin toimimaan.  Toinen kurssi, jota odotan, on ns. "kasvuryhmä", jossa opetellaan rentoutumaan ja ottamaan vapaa-a...

  Takapihallamme kasvaa minttua, joka nyt kukkii. Olipa sykähdyttävää, kun eilen menin takaovesta viemään pesemääni petarinsuojaa mattotelineelle kuivumaan. Minttupöheikön keskellä oli valtava kuhina! Kimalaiset ja perhoset pörräsivät ja lentelivät ja niitä oli niin paljon, että oli pakko ryhtyä kuvaamaan. En ole sellaista menoa ennen nähnyt. Olin jo tuominnut mintun - jos ei aivan hävitettäväksi, niin ainakin reilusti karsittavaksi. Se nimittäin vaikeuttaa pyykkinarulle ja raparperipuskille pääsyä.  Nyt pitää kuitenkin ottaa asia toiseen mietintään. Muutenkin on taas kiva katsella, mitä tämän meille uuden kodin puutarhassa näin loppukesästä tapahtuu. Onhan meille kaikki täällä uutta. Kirsikkasadon olen suurimmaksi osaksi jo korjannut. Säilöimme ne sokeri- alkoholiliemeen, eli jouluna saamme käyttää kirsikat vaikkapa leivontaan ja maistella kirsikkalikööriä sivutuotteena. Pallohortensia alkaa olla muhevan näköinen valkoisten kukkiensa kanssa. Tämä puutarha on näköjään luotu ta...

 Runo ihmisenä säilymisen vaikeudesta:   Ihmiseksi tänne olemme syntyneet,  ei enempää eikä vähempää. Niin paljon luulemme tietävämme, itsestämme, toisistamme, maailmasta. mutta oikeasti niin vajaata kaikki tieto. Me olemme muuttaneet maailmaa  ja maailma meitä, eikä aina pelkästään hyvään suuntaan. Pysyäksemme järjissämme  maailmassa, jossa elämme, on joskus otettava aivan askel taaksepäin, muisteltava asioita, joiden varaan rakensimme aikanaan kaiken sen, mikä sai olon turvalliseksi, mikä sai ajatuksen oikeasta, hyvästä.  Ja jos tämä aika onkin niitä vastaan, niin muista: ei mikään voi riistää meiltä arvoja ja asenteita, jotka tekevät meistä sen mitä  oikeasti olemme. Kun sinusta tuntuu,  että totuutta ja turvaa on vaikea löytää, muistele hetkeä, joka tuntui turvalliselta, ajattele niitä sanoja,  joissa totuuden kuulit. Etsi sitten niitä sieltä, missä nyt olet.  Usko, että ne ovat edelleen täällä. Sillä vaikka maailma muuttuu, ei ihmin...